† Hapsbury Meren KTK-II

Kuollut toukokuussa 2017

Ylämaanponitamma, väriltään ruunikko, säkäkorkeus 138cm
Syntynyt 02.10.2009 Englanti (4v. 30.05.2010), rekisterinumero VH11-071-0032
Omistaa Swildie Highlanders (VRL-01417 & VRL-03880), maahantuoja Sumppi
Yleispainotteinen, koulutustasoltaan He A / re 90cm / me 80cm

Luonnekuvaus

Ella on jykevärakenteinen ja saattaa jonkun mielestä vaikuttaa jyrältä tai aivan hirveältä hevoselta. Kuitenkin tämä on täysin väärä käsitys. Se joka tutustuu tähän hurmaavaan pyöreämahaiseen tammaan tajuaa nopeasti, että se on hoitajan ja ratsastajan unelmaponi.

Hoitaessa Ellaa on pikku-enkeli, joka keksii pieniä huumorijäyniä. Tamman mielikuvitus ei kuitenkaan ole mitään maailman huippuluokkaa, joten temputkaan eivät ole kovinkaan kummoisia. Jäynät jää tavaroiden kähveltämiseen, heittelyyn ja riimunnarun solmujen avaamiseen. Joskus saattaa löytää tiensä jopa karkuteille ja poistua karsinansta käytävälle, mutta ei oikeastaa pidemmälle. Kuten ponit yleensä, niin myös Ellakin on perso ruualle ja herkuille, joten taskut kannattaa pitää kiinni tai miellellään tyhjinä, kun on Ellan karsinassa. Karkkipussia ei kannata jättää karsinan ulkopuolelle ja lähteä hakemaan varusteita, sillä Ellalla on yllättävän pitkä kaula ja kieli. Ellalla ei ole mitään herkkiä pisteitä vaan piikkisuan kanssa saa jyystää vaikka kuinka paljon, jos vain haluaa. Jalkakarvat menee helposti takkuun ja kuraan, joten ne kannattaa harjata aina ennen ja jälkeen ratsastuksen tai tarhailun. Jos jalkakarvat menee hirmutakkuun, niin ne ovat hieman ilkeitä raapustaa auki, jolloin kannattaa jalat ennemmin pestä. Satulan ja suitsien laitto ei ole ongelma, vaan tamma suorastaa hotkaisee kuolaimet suuhunsa.

Ellaa tosiaan luullaan hirmuisen raskaaksi ratsastaa ja jos totta puhutaan, niin siltä se näyttääkin. Mutta tosiasiassa, kun selkään nousee, niin tietää jo aluksi olleensa väärässä. Ella on todella kevyt edestä, mutta antaa ratsastajan vakaalle kädelle vastapainoa. Ei tukeudu kuitenkaan raskaasti, vaan on ratsastettavissa melkein pelkillä sormenpäillä. Jos ohjat puristaa nyrkkiin, niin silloin Ella nostaa kokeneilla ratsastajilla päänsä. Lapsille se antaa kyllä tämmöisen anteeksi. Kokeneita ratsastajia Ella testaa myös pikku kiukuttelulla. Alkutunnista on jo tehtävä Ellalle selväksi kumpi on niskan päällä. Tamma ei kuitenkaan testatessaankaan ole mikään että ryöstäytyy käsistä vaan ennemmin pysähtyy. Tässä tilanteessa napakka pohjeapu ja kosketus raipalla on paikallaan. Jos myöhästyt hetkenkin, niin saat tehdä melkoisesti töitä, jotta saat Ellan luopumaan yrityksistään, sillä se testaa sitten melko kauan. Sileällä työskentelyssä Ellaa pitää hieman vahtia, jotta liikkeen tarmokkuus ja eteenpäinpyrkivyys säilyisi. Ellalla on hieno ylämaanponeille tyypillinen korkea ravi, kunhan sen vaan saa hereille ja näyttämään tätä. Tamma ei vain nouse ylöspäin, sillä Ella omaa myös mahtavan pitkän, mutta kiireettömän ravin. Jos tamma on verrytelty oikein ja se on hyvin lämmennyt, niin Ella heittää jalkojaan oikein kunnolla lavasta asti kaikissa askellajeissa. Ravi saattaa olla aloittaville hankalaa istua, mutta siihen tottuu kyllä. Esteillä ja puomeilla tamma hieman innostuu, mutta sekin jää yleensä vain hieman reippaampaan laukkaan. Ella on kintuistaan tarkka, mikä on estepuolella hyväksi. Esteillä säilyy kevyenä ratsastus, mutta pohje on oltava hieman vahvempi hypättäessä, sillä vaikka Ella ei ole kieltävää sorttia se saattaa helposti kiemurrella ja luiskahtaa ohi esteen. Tämä välttyy kun pidetään pohje tukevasti ympärillä ja ratsastetaan sujuvasti eteenpäin. Ellan kanssa uusintaratsastus on hankalaa, vaikka tamma kääntyy kuin pennin päällä ja lähtee hyvin eteen. Ratsastajan kiire ja hätäisyys tarttuu hyvin helposti Ellaan ja saa tammankin hätääntymään, jolloin se ei enään ehdi tai muista nostaa jalkojaan. Kotiharjoittelussa lyhyet tiet onnistuu vallan mainiosti, sillä kun ratsastaja ei stressaa ja antaa Ellalle aikaa miettiä sekä katsoa estettä ja sen ponnistuspaikkaa. Maastossa perus rauhallinen ja herkkä itsensä. Ei siis lähde missään tilanteessa ryöstämään, tosin ponimaisuus näkyy ja ruoka kyllä maistuisi. Hyppää maastossakin minkä tahansa esteen ylitse esim. ojat, tukit, muurit ja aidat ei tuota ongelmia tälle pollelle, tosin portaat ovat hieman arveluttavia samoin mäessä olevat esteet.

Ella ei nyt suoranaisesti rakasta uimista tai kahlausta, mutta seuran kanssa se mielellään menee järveen. Yksin meneminen on lähinnä suostuttelemista ja lahjontaa. Kengittäessä ei ole ilmennyt minkäänlaisia ongelmia.

© Norpatar

Sukutaulu

i. Evergreen Riverman ii. Evermoon Light
ie. Mandolyne O.K.
e. Crozz's Fantasy ei. Coff-Alfa
ee. My Fantany

Jälkeläiset

Kilpailutulokset

Näyttelyt / NJ
26.08.2010 ST Zeni NJ irtoSERT tuom. Christina J.
Esteratsastus / ERJ
30.09.2011 Dark Side Trakehners ERJ Cup 90 cm 26/283
12.11.2010 Ravenwood Ranch ERJ 80-90 cm 6/98
08.10.2010 Kõrge Hobused ERJ 90 cm 3/50

Kouluratsastus / KRJ
29.08.2012 Bairdon KRJ Cup Helppo A 43/445
14.10.2010 Mitar Warmbloods KRJ Helppo B 1/50

Kenttäratsastus / KERJ
17.06.2011 Riiviöt KeRJ tutustumisluokka 1/50
28.05.2011 Kärmeniemi KeRJ tutustumisluokka 3/21

Maastoesteratsastus / MEJ
10.06.2010 Kisakeskus Bailador MEJ 80cm 2/20
28.05.2010 Edenla Ponies MEJ 80cm 2/17
18.05.2010 Fenton MEJ 50 cm 2/16
15.05.2010 Kisakeskus Bailador MEJ Cup 50-60 cm 2/9
14.05.2010 Swildie Highlanders MEJ 60 cm 3/10

Tämä on virtuaalihevonen   /   This is a sim-game horse

Kaiken materiaalin © Swildie 2007-2016, ellei toisin mainita